Kotiseutuyhdistys Suhinan synty 

 Kaivolan kansakoulussa aloitti 1950-luvun puolivälissä nuori opettajapari Tuulikki ja Arto Vaajasaari. Arto harrasti valokuvausta ja heti tultuaan hän kiersi ja kuvasi koko koulupiirin, eli Pahojoen, Kaivolan ja Niinistön. Pääasiassa hän kuvasi asukkaita kotiensa edustalla. Nämä kuvat olivat jo värikuvia ja ne hän kehitytti diakuviksi. Arto perusti opintokerhon kylän nuorisolle ja aluksi opiskeltiin Esko Aaltosen Kotiseututyön opasta. Sen ohjeiden mukaan kerholaiset keräsivät vanhoja tarinoita, paikan nimiä ja murresanoja. Opintokerho kokosi näistä tiedoista Suhina-lehden, jota myytiin. 

Kylässä toimi aktiivisesti myös Raittiusyhdistys Raikas, Urheiluseura Pahka ja Marttakerho. Kaikki nämä kerhot ja seurat puuhasivat yhteistaloa kylään ja siihen tarvittiin rahaa sekä talkootyötä. Yhteistalo Havupirtti saatiin pystyyn ja siitä tuli suosittu 1960-luvun tanssipaikka. Kaivolassa aloitettiin myös näytelmäkerho, jonka ansiosta ja lehtien myynnillä ostettiin ja pelastettiin kylässä myytävänä ollut ja muutoin hiilenpolttajille päätynyt luhtirakennus. Se purettiin ja siirrettiin talkoilla keskelle kylää, Myllymäelle. Mäki sai nimensä jo vuonna 1956 talkoilla kunnostetun Arvelan mamsellimylly mukaan. Mainittakoon että samaisella mäellä on aikoinaan ollut myös Hemmilän tuulimylly. Museorakennukset ja teatteri ovat vielä tänäkin päivänä Hemmilän ja Arvelan maalla.  Kaikkein suurin talkoourakka oli keväällä 1959 Vuorenpään Mantantorpan osto, purku ja kuljetus Hinnerjoen Korvenkylästä yhdellätoista traktorilla Kaivolaan. Näin Myllymäestä tuli monipuolinen museokokonaisuus, johon vielä myöhemmin siirrettiin paja ja aittoja. 

Edellämainitujen vauhdikkaiden käänteiden vuoksi opintokerho ei voinnut enää pyörittää näin monipuolista toimintaa, niin 1959 syksyllä perustettiin Kotiseutuyhdistys Suhina. Yhdistyksen hallituksen pj. valittiin Nikolai Hemmilä ja varapj. Unto Vihe, sihteeriksi Tuulikki Vaajasaari, rahastonhoitajaksi Atso Arvela ja hallitukseen Arto Vaajasaari sekä Senor Isotalo. Varalle Martta Tuominen ja Antti Fredling. Nikolai Hemmilän äkillisen poismenon jälkeen, 1962 yhdistyksen pj. valittiin Arto Vaajasaari ja varap. Antti Fredling, sihteeriksi Ailo Honkinen ja rahastonhoitajaksi Martta Tuominen sekä Unto Vihe ja Rauno Vuorenpää. 

Säännölliset kesäteatteri-esitykset alkovat Kaivolassa 1961, ja ne jatkuvat edelleen Kaivolan kesäteatterina. Aluksi katsojat istuivat pukkien päälle viritettyjen lankkujen päällä. Ja kun teatterin suosio kasvoi, se sai kuuluisuutta. Katsojamäärät kasvoivat ja talkooväen oli aika rakentaa uusi katsomo, ravintolakatos ja näyttelijöiden pukutilat. Osa katsomosta sai silloin katon päälleen. Kesäteatteritoiminta on saanut monenlaista hyvää kylälle, mm. tenniskentän koulun pihalle. 
 
1970-luvulla Laitilan Itäkulman kotiseutuväkeä huolestutti koulupiirin oppilasmäärän väheneminen. Samalla Kaivolan kauppa oli uhattuna. Itäkulmalla oli vielä pieni taajama Toma, johon ei ollut tieyhteyttä ja sen vuoksi Toman koulupiirin lapset kuljetettiin Euraan. Yhdistys tarttui ongelmaan ja ryhtyi rakentamaan tietä. Hirvilammen ja Aistinsuon – paikkakuntalaisten suissa Tomansuo – yli rakennettu tieosuus tuotti harmaita hiuksia ja siihen saatiin apua Säkylästä. Pioneerikomppanja rakensi sillan ja puita tien pohjaksi kaadettiin tien linjalta. Väkeä talkoisiin tuli Tomasta, Pahojoelta ja Kaivolasta ja aherruksessa kului 159 miestyöpäivää ja 31 traktorityöpäivää. 

Seuraava yhdistyksen iso ponnistus oli 1980-luvun lopulla, kun Krappelta ostettu Harjakkaan alue kaavoitettiin omakotitonteiksi. Tontteja alettiin myydä yhden markan kappalehintaan ja hiljalleen kylää asutti parikymmentä uutta perhettä. 60 vuotisen historian aikana 2020 Korona kesä oli poikkeus teatteri esitys piti perua. 
(c)2019, All Rights Reserved
Osumalaskuri: 6503597
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän